torstai 22. lokakuuta 2020

YK täyttää vuosia

YK lippu

 

24.10. vietetään YK:n päivää. 

Tämä kansainvälisen yhteistyön järjestö toimii edelleen, mutta ennen YK:n syntyä muutama sana sen edeltäjästä, Kansainliitosta. 

 Kansainliitto perustettiin tammikuussa 1919, kun silloin Suureksi sodaksikin kutsuttua maailmanpaloa oltiin saattamassa loppuun. Versailles`ssa tehtiin sotijoiden välille rauhaa ja sodan loppuvaiheissa mukaan tulleen USA:n presidentti Woodrow Wilsonin idean mukaisesti ryhdyttiin perustamaan kansainvälistä järjestöä, jonka piti vähentää jännitteitä maailmassa ja estää sodat. Kansainliitto oli alusta pitäen torso, sillä edes idean isän oma maa USA ei liittynyt siihen, koska maan kongressi ei halunnut olla Euroopan rauhan takaaja. Suomi liittyi järjestöön 1920 ja heti alussa Kansainliitto pääsi setvimään Suomen ja Ruotsin välistä kiistaa Ahvenanmaasta. Ruotsi perusteli Ahvenanmaan omistusta käyttämällä todisteena karttaa, josta puuttui kokonaan Turun saaristo. Näin Ahvenanmaa näytti olevan huomattavasti lähempänä Ruotsia, mutta sattuman kautta Suomi sai apua keisarilliselta Japanilta ja saaristo jäi Suomelle. 1. maailmansodan hävinnyt Saksa liittyi Kansainliittoon 1926, Neuvostoliitto vasta 1934. Sen jäsenyys oli hyvin lyhytikäinen. Kun itäinen ja rauhaa rakastava naapurimme hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, erotti Genevessä istunut Kansainliitto sen 14.12.1939 kehottaen samalla kaikkia jäseniään auttamaan Suomea. No, Kansainliiton peli oli joka tapauksessa uuden suursodan alkaessa jo pelattu.

2. maailmansota ei ollut vielä levinnyt vielä Aasiaan, kun USA ja Iso-Britannia alkoivat jo hahmotella tulevaa maailmanjärjestystä loppukesästä 1941. Kun sodan lopputulos oli jo selvä alkukesästä 1945, suuret voittajavaltiot USA, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia sekä siirtomaavalta Ranska ja Kiina olivat muotoutuvan Yhdistyneiden Kansakuntien tärkeimmän elimen eli turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet, joilla oli kaikkiin päätöksiin veto-oikeus. Riittävä määrä jäsenmaita ratifioi liittymisen uuteen järjestöön 24.10.1945, siitä tämä päivä sai alkunsa. Onnen aika oli lyhyt. Alkuvuodesta 1946 Isä Aurinkoinen eli Neuvostoliiton hirmuvaltias Josef Stalin sanoi maailman jakautuvan kahteen leiriin, toisen leirin ylipäällikkönä tietysti hän itse: maailmanvallankumous oli taas lähempänä. Toinen leiri syntyi luonnollisesti USA:n ympärille, sillä koko maailman teollisuustuotannosta lähes 50 % tuli silloin sieltä. Maaliskuussa 1946 Churchill totesi rautaesiripun laskeutuneen Eurooppaan. Tässä jakautuneessa tilanteessa Suomenkin piti sitten luovia tietä valoisampaan tulevaisuuteen.

Suomi haki YK-jäsenyyttä jo Pariisin rauhansopimuksen jälkeen 1947, mutta jäsenyys toteutui vasta 1955, kun USA ja Neuvostoliitto saivat molemmat haluamansa maat jäseniksi (Suomi tietysti omasta mielestään puolueeton..). Tositoimiin päästiin heti, sillä 1956 Suezin kriisin jälkiselvittelyyn tarvittiin rauhanturvaajia, ja Suomi lähetti sinne joukon. Kaikki osallistujat eivät olleet ensimmäistä kertaa vaarallisissa paikoissa ja aseissa, sillä monet lähtijät olivat ainakin Jatkosodan veteraaneja. Toki Siinain niemimaalla olosuhteet, eritoten lämpötila, olivat toisenlaiset kuin edellisessä sodassa. Ja ainakin lähes jokaisella meikäläisellä oli nyt Suomi-konepistooli! Kriisejä YK:lla riitti tämänkin jälkeen, monessa tapauksessa suurvaltojen paikalliset edustajat kävivät arvovaltasotia. Paha paikka oli jo ennen Suomen jäsenyytta, kun Pohjois-Korea johtajanaan Kim Il-Sung päätti 1950 hyökätä yli aselepolinjan eli 38. leveysasteen Etelä-Koreaan. Sota aaltoili kolmen vuoden ajan, miljoonat kuolivat. Lopputulos oli aselepo heinäkuussa 1953, rauhaa ei ole tehty vieläkään. Kuuban ohjuskriisi koetteli maailmaa lokakuussa 1962.

Konflikteja ja sotia on riittänyt näiden jälkeenkin eikä loppua näy. YK:n toimintaa on määritellyt suurvaltojen eli sen turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten todelliset tai koetut intressit. Täysistunto on tehtaillut päätöslauselmia pitkästi yli 2000, joista monilla on pyyhitty kirjaimellisesti, no, sitä yhtä paikkaa, kun joku turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ei ole tykännyt päätöksestä. Alkuun näitä mimosahipiäisiä olivat pääosin USA ja Neuvostoliitto, viimeiset vuosikymmenet USA, Venäjä sekä alati vahvistuva Kiina. Eikä rauha vieläkään vallitse. Eri puolilla maailmaa sääntöperustainen yhteistoiminta on vastatuulessa, kun autoritaariset johtajat ja ympärilleen pullistelevat valtiot koetelevat rajojaan. Näin rauhaa ja yhteistyötä rakastavan ja kaikkien hyvinvointia kannattavan valtion kansalaisena toivon YK:lle kuitenkin menestystä ja toivotan päälle vielä hyvää syntymäpäivää!!!

perjantai 9. lokakuuta 2020

Aleksis Kivi suomenkielen mestari

 

10.10. vietetään Aleksis Kiven päivää, siniristiliput liehuvat (toivottavasti..) kautta maan. Päivän sankari oli suomen kielisen kirjallisuuden edelläkävijä, tämä tapahtui vasta 1860-luvulla. Miksi vasta silloin? Mikä oli tuolloin suomen kielen asema 1800-luvulla?

Ehkä ratkaiseva muutos nykyisen Suomen alueen kielioloissa oli se, että meistä tuli vuonna 1808 osa Venäjää. Haminan rauha solmittiin vasta syyskuussa 1809, mutta Venäjä aloitti uuden osansa aktiivisen sopeuttamisen uuteen tilanteeseen Porvoon valtio- tai maapäivillä jo puoli vuotta aiemmin. Kielitilanne oli se, että noin 85 % kansasta puhui jotain monista suomalaisista murteista (yleiskieltä ei vielä ollut), mutta eliitti eli hallinto, kauppa, kulttuuri ja korkeampi koulutus olivat lähes kokonaan ruotsin kielisiä. Ns. kansan kieli löydettiin osaltaan suomen kielisen kansanrunouden kautta, kun Lönnrot yhtenä monista, mutta etunenässä, alkoi sitä kerätä. Eliel Lönnrot kuului ns. Lauantaiseuraan, johon kuuluivat mm. myös J.L. ja Fredrika Runeberg, J.V. Snellman, Zachris Topelius ja Fredrik Cygnaeus. He ja monet muut seuraa lähellä olleet loivat kansallista suomalaisuutta 1800-luvun mittaan. Toki he kaikki olivat äidinkieleltään ruotsin kielisiä, suunnilleen kaikki kuitenkin puhuivat tai oppivat puhumaan myös suomea, kuka paremmin, kuka huonommin. Kuvaavaa on ehkä se, että Johan Ludvig Runeberg ei ollut vain merkittävä suomalainen runoilija ja kirjailija , vaan hän oli hyvin tunnettu ja luettu myös Ruotsissa.

Suomen kieli sai tarttumapintaa yhteiskunnassa pitkin 1800-lukua. Merkittävä uudistus oli suomen kielisen opettajaseminaarin perustaminen Jyväskylään vuonna 1863 upouuden kansakoululaitoksen tarpeisiin. Näin koko kansan sivistäminen sai merkittävästi vauhtia. Tämä ei vielä auttanut Alexis Stenvallia lyömään läpi suurempaan tietoisuuteen (Aleksis Kivi oli hänen kirjailijanimensä). Kivi (1834-72) sai valtionpalkinnon näytelmästään Nummisuutarit vuonna 1865, häviäjinä samassa kisassa olivat mm. J.L. Runeberg ja A. Oksanen eli August Ahlqvist, suomen kielen professori ja Kiven myöhempi julma kriitikko. Jos joltakin, niin Kiveltä odotettiin ensimmäistä suomen kielistä romaania. Kun Kiven Seitsemän Veljestä ilmestyi 1870 neljän vihkosen koosteena, oli sen vastaanotto täysin kahtalainen. Jotkut puolustivat Kiven kirjallista ilmaisua, joillekin se oli lähes ilmestyskirjan peto. Suomen kieltä ei kaikissa piireissä nähty riittävän arvokkaana korkeakirjallisuuteen. Toisille veljesten ”värikäs” elämän kuvaus oli liikaa. Kiven suurin teilaaja oli August Ahlqvist. Hänelle ei riittänyt teoksen runttaaminen, vaan Ahlqvist kävi kirjallisesti käsiksi myös Kiven henkilöön. Jo aiemmin sairaalloinen Kivi romahti henkisesti ja fyysisesti ja joutui Lapinlahden sairaalaan. Sieltä hänet keväällä 1872 kotiutettiin veljensä Albertin luo Tuusulaan, jossa hän kuoli vuoden viimeisenä päivänä. Kivi ei itse nähnyt romaaniaan yhtenäisenä kirjana, se julkaistiin vasta 1873.

Suomi oli kielellisesti jo aivan eri tilanteessa, kun Armas Einar Leopold Lönnbohm eli myöhemmin Eino Leino (1878-1926) aloitti kirjallisen uransa. Paltamossa Kajaanin lähellä syntyneen pojan ensimmäinen runo julkaistiin 1890 veljensä Oskar Lönnbohmin päätoimittamassa Hämeen Sanomissa, kun Eino opiskeli Hämeenlinnan lyseossa. Hänestä tuli ylioppilas jo 16-vuotiaana, jonka jälkeen Leino meni opiskelemaan Helsinkin yliopistoon, jossa kuitenkin opinnot pian unohtuivat, kun piti elää taiteilijan elämää. Hän kulkeutui itseään 15-20 vuotta vanhempien nuorsuomalaisten taitelijoiden ja poliittisten ajattelijoiden joukkoon, Päivälehdestä tuli hänen tärkeä ryhmänsä. Tässä näkyy vuosisadan kestänyt suomen kielen kehitys. 1800-luvun alussa ajatus suomen kielestä kulttuurissa alkoi itää, 1860-70-luvuilla tehtiin ensimmäisiä näytelmiä ja romaaneja, kun 1890-luvulla alettiin myös suomeksi puhua yhteiskunnallisista asioista ja tasa-arvon puutteista sekä jopa Suomen itsenäisyydestä.

Eino Leino teki kansallisromanttista runoutta, kirjoitti historiallisia kirjoja ja näytelmiä (joissa hän usein kuvasi kansakunnan sen hetkistä kehitystä) ja koko ajan kirjoitti koko ihmisyyttä luotaavaa runoutta. Suomen mielisyys ja suomalaisen linjan etsiminen oli hänelle aina tärkeää. Itsenäisyyden saavuttaminen 1917 oli Leinolle tietysti tärkeä, mutta loppuvuonna 1917 hän hyökkäsi voimakkaasti vasemman äärilaidan kumoushankkeita vastaan. Heti sodan jälkeen 1918 Leino ajoi punaisten rivimiesten ja -naisten armahdusta ja sovintoa.

Nuorena alkanut huvielämä alkoi painaa Leinoa jo alle nelikymppisenä. Suomesta hän ei kokenut saavansa ansaitsemaansa arvostusta ja tukea. Hän jopa aikoi hakea Viron kansalaisuutta. Taloudelliset huolet ja ajoittainen raskas juominen heikensivät terveyttä edelleen ja hän kuoli 47-vuotiaana nykyisen Tuusulan Nuppulinnassa 1926. Arvostuksesta kertoo se, että Leino sai valtiolliset hautajaiset, mukana mm. presidentti Relander. Ensimmäiset valtiolliset hautajaiset sai muuten Leinon edeltäjä Juhani Aho, mutta se on kokonaan toisen kirjoituksen aihe...

 

lisää aiheesta opastamallani kävelykierroksella Tuusulan Rantatiellä10.10. 2020 klo 12

https://www.facebook.com/events/1823282291156683