torstai 3. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivistä Suomessa eri aikoina

  


Itsenäisyyden alussa ei ollut varmaa, mitä päivää pidettäisiin juhlapäivänä. Yksi vaihtoehto oli 15.11., jolloin eduskunta vasemmiston voimin oli julistanut Suomen riippumattomaksi. Toinen merkittävä päivä oli 16.5., jolloin 1918 valkoisen Suomen joukot pitivät sisällissodan jälkeen paraatin Helsingissä. Eduskunta päätti marraskuussa 1919, että itsenäisyyden juhlapäivä on 6.12, itsenäisyysjulistuksen hyväksymispäivä eduskunnassa. Jo samana vuonna presidentti Ståhlberg järjesti ”ökyjuhlat”, ne kestivät peräti tunnin, vieraita 150 ja kahvia juotiin. Aino-tytär oli juhlan emäntä, sillä presidentti oli tuolloin leski.

Ståhlberg | Suomen presidentit

Miten Suomi itsenäistyi, siitä kertoo mm. pelimme Suomi-Finland,

Itsenäisyyspäivää on vietetty viimeisen reilun sadan vuoden aikana hyvin eri tunnelmissa. Dramaattisin oli varmasti vuonna 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme 30.11. painostettuaan armottomasti henkisesti ja poliittisesti koko syksyn. Pelko koko maassa oli kova, olihan Neuvostoliitto lähes 200 miljoonan väestöllään ja Stalinin hirmutoimin luomalla teollisuudella todellinen sotilaallinen suurvalta. Lisäksi hyökkääjällä oli tukenaan toinen suurvalta eli Hitlerin Saksa. Tunnelmat paranivat pikkuhiljaa, kun puolustus alkoi pitää: ei tullutkaan hyökkääjälle paraatimarssia Helsinkiin. Mutta tätä ei kukaan voinut tietää vielä 6.12.1939.

Flakey Jeff Says That Trump is Like Stalin for Not ...

Dramaattinen oli myös Risto Rytin itsenäisyyspäivän puhe 6.12.1941, kun Ryti kesken silloisen Messukeskuksen juhlapuheen sai tietää Ison-Britannian julistaneen sodan Suomelle. Näin liittosuhteet muuttuvat sodan melskeissä: Talvisodassa Iso-Britannia oli ehdottomasti puolellamme, kun Neuvostoliitto oli yhteinen vihollisemme. Oma vihollisemme oli edelleen sama, mutta 1941 me olimmekin Ison-Britannian vihollinen. No, Neuvostoliitto oli painostanut syksyn mittaan ankarasti uutta liittolaistaan Isoa-Britanniaa, mutta esim. USA ei koskaan liittynyt vihollistemme joukkoon. On tietysti sanottava, että eihän taisteleminen Natsi-Saksan rinnalla ole meidän kirkkaimman kunniamme hetkiä, mutta: Neuvostoliitto oli kansalliselle olemassa olollemme eksistentiaalinen uhka. Jos 1940/41 jostain sai poliittista ja aseellista tukea, niin se oli otettava. Ei ollut vaihtoehtoa.

Ryti | Suomen presidentit

Sitten vähän urheilutriviaa. Jos joku tiesi, että, Suomi on saanut kaksi olympialaista kultamitalia itsenäisyyspäivänä, niin kymmenen pistettä! Melbournen (kesä)kisoissa 1956 näin kävi, ne nimittäin pidettiin australialaisen sään takia talvella. Kukaan muu, kuin paikalla olleet suomalaiset eivät nähneet suorana näitä urotekoja, radioyhteyskin oli nätisti sanottuna haastava, mutta Kyösti Lehtonen ja Rauno Mäkinen voittivat painikullat. Hyvä syntymäpäivälahja vielä tuolloiselle painin suurvallalle! Se oli myös Urho Kekkosen ensimmäinen itsenäisyyspäivä tasavallan presidenttinä, mutta puhutaan UKK:sta joku toinen kerta enemmän.

Monelle (ainakin lähes keskinuorelle...) ikimuistoinen on vuosituhannen vaihde, Y2K. Toki monissa seurueissa (ajatelkaa, joskus on pidetty isoja pirskeitä!) juhliin panostettiin rutkastikin normaalia enemmän, tuskin montaakaan kertaa Suomeen on tilattu niin paljon eläviä hummereita Välimereltä! Mutta hätäily siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuisi, oli hyvin monipuolista ja sekavaa. Kaikki perustui silloin vielä nykyistä alkeellisempaan tietotekniikkaan. Uudempien käyttöjärjestelmien pohjalla epäiltiin olevan niin vanhaa tekniikkaa, että kun kun tulee vuosi 2000 eli kaksi nollaa viimeisenä, tietokoneet saattaisivat luulla olevan vuoden 1900 tai jotain muuta. Pelättiin lentokoneiden putoavan, junien törmäilevän kuin juopuneet (ja varmasti juopuneet tuolloin törmäilivätkin!) tai muuta kamalaa. Ohjelmistoalan yritykset tekivät hyvin korkeakatteista työtä koko syksyn, mutta kaikki heräsivät 1.1.2000 enemmän tai vähemmän kunnossa. Ehkä kaikkein merkittävin juttu liittyen tuohon vuodenvaihteeseen tapahtui meillä ennen puolta päivää, kun Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin ilmoitti eroavansa ja vasta syksyllä pääministeriksi nimitetty tuntematon Vladimir Vladimirovitsh Putin aloitti presidenttinä. Ensimmäisenä virkatoimenaan Putin armahti Jeltsinin kaikista mahdollisesti tehdyistä kuin tekemättömistä rikoksista. Putin itse sai armahduksensa jo syksyllä 2020, vaikka seuraajaa ei kuulu, ei näy.

 

Nyt 2020 jää Itsenäisyyspäivän perinteinen juhlavastaanotto pitämättä, koska korona, mutta yhden kerran juhla peruttiin kuolemantapauksen vuoksi. Urho Kekkosen puoliso Sylvi kuoli yllättäen 2.12.1974 ja suruajan vuoksi juhlittiin itsenäisyyttä valtiollisesti vasta 1975. Mutta tästä huolimatta kaikille OIKEIN HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! Ja vietetään näitäkin juhlia ensi vuonna isommalla porukalla!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti