lauantai 14. marraskuuta 2020

USA:n pressanvaaleista omia muistikuvia viimeiseltä 50 vuodelta

 

Muistan (vielä) muutamiakin Jenkkien presidentinvaaleja. Ensimmäinen, minkä muistan melkein oikeasti, on vuodelta 1972, kun vastakkain olivat republikaani Richard ”Tricky Dick” Nixon istuvana presidenttinä ja demokraatti George Wallace. No, Wallace oli aivan törkeä rasisti. Häntä ammuttiin (moni amerikkalainen oikea merkkihenkilö murhattiin ampumalla 1960-luvulla) ja hän halvautui ja Nixon valittiin. No, Nixon (nyt hokaatte miksi hänen lempinimi oli Tricky Dick jo 1950-luvulla) pisti omat jätkät murtautumaan Watergate-hotellissa olleeseen demokraattien vaalitoimistoon, nauhoitti virkapöydän ääressä omat puhelinkeskustelunsa, jäi niistä kiinni ja joutui eroamaan.

TV Weekend: "Tricky Dick," "Arrested Development ...

VP Gerald Ford jatkoi pressana, mutta kun Dick oli muninut repparipesän totaalisesti, niin kuka tahansa aidanseiväs olisi voittanut vuoden 1976 vaalit. Jotka siis voitti pienen eteläisen Georgian osavaltion maapähkinänviljelijäkuvernööri Jimmy Carter. Siinä vaiheessa USA:n vaikutusvalta maailmalla oli pohjamudissa. Se oli hävinnyt Vietnamissa 100-0, Neuvostoliitto ja kommunismi tuntui rulettavan joka puolella. Kun 1979 tuli Iranin alunperin kansasta lähtenyt kansannousu, jonka shiiamullahit varastivat shaahia valtavasti törkeämmällä väkivallalla ja Iranin ”vapaaehtoiset opiskelijat” valtasivat USA:n suurlähetystön, oli Carterin ura oikeasti taputeltu. Hän yritti vielä vapauttaa lähetystön panttivankeja aivan surkeasti epäonnistuneella helikopterioperaatiolla, joka meni täysin munilleen.


Tilalle tuli Ronald Reagan. Hän oli minun elinaikana ensimmäinen kunnioitettava republikaanipresidentti, Nixon ei sitä ollut missään vaiheessa. Suurvaltapolitiikka oli sitä, mitä pitikin olla Neuvostoliittoa vastaan, kova kovaa vastaan. Niinhän siinä lopulta kävi, että kun Pahan Valtakuntaan tuli pomoksi tuli Mihail Gorbatshov, hän joutui toteamaan, että nyt asevarustelun takia loppuivat ruplat ja niin Reagan voitti 1980-luvun taiston. Reaganin talouspolitiikka ”trickeling down”, paremmin tunnettu nimellä woodoo-economics, pisti alkuun sen, mistä koko maailma saa nyt nauttia, eli tuloerojen kasvamisesta. Siitä ei kukaan ymmärrä mitään, mutta se on sitä, että rikkaille annetaan veronalennuksia, niin rahat ”valuvat” matalapalkkaisille palveluiden tuottajille. Ei mennyt, vaan rikkaat rikastuivat. Mutta Reagan oli 1980-luvun hahmo. Tosi lähelle pääsi Neuvostoliiton Gorba. Ostin 1988 Kuopion Anttilan alennuslaarista saksankielisen Gorban elämänkerran, vaikka en läheskään kunnolla edes osannut saksaa. Mutta luin sen. Jos joku haluaa sen lainaan, niin saa sen. Pitkäaikaiseen lainaan. En pyydä takaisin. Tai ehkä olen polttanut sen jo, en tiedä.

Did the Cold War End So that the War on Terror Could Begin ...

Tässä tuppaa jäämään yksi jenkkivaali väliin. 1984 Reagania vastaan tuli Carterin varapresidentti Walter Mondale. Miltähän hänestä mahtoi tuntua, kun Reagan veti hänet kölin alta prosentein 58.8-40.7. Se tunne, kun häviää totaalisesti, se on Mondale-tunne. Hän voitti yhden osavaltion, Minnesotan. Yhden osavaltion. Se muuten ihan varmasti söi miestä rotan lailla. Reagan lopetti kevyesti dementoituneena, mutta teki 1987 Gorban kanssa ydinaseiden rajoittamisdiilin eli aloitti ydinaseriisunnan.


Josta päästään 1988 vaaleihin. Siinä Reaganin kahden kauden varapresidentti George H.W.Bush (viisaampi) (CIA:n johtaja muuten, Neuvostoliiton päävastustaja jenkkiasevoimien ohella) kohtasi demokraattien Michael Dukakisin. Tulos oli demokraateille paljon parempi kuin neljä vuotta aiemmin. Turpaan tuli enää 40:ssä osavaltiossa, kun edellisissä vaaleissa demarit hävisi 49 osavaltiota. Vaalikampanjan aikana Bush (viisaampi) sanoi kuitenkin, että ”read my lips, no new taxes”. Kun Reagan oli pilannut valtiontalouden, niin Bush joutui ottamaan käyttöön uusia veroja. Ja kun 1992 tuli demokraateilta vastaan Arkansasin helvetin nuori kuvernööri Bill Clinton (jolle esivaalien aikana avustaja sanoi: it´s economy, stupid, kun Bill yritti tehdä ulkopolitiikasta vaaliteemaa), jäi Bush (viisaampi) kakkoseksi. Hänestä on sanottava, että hän on tähän saakka viimeisin sivistynyt republikaanipresidentti. Siis oikeasti sivistynyt ja fiksu. (Elikkä niitä on ollut kaksi, Reagan ja Bush viisaampi). Hän pelasi kylmän sodan lopun Helmut Kohlin ja Gorban kanssa siten, että Saksan yhdistyminen meni rauhallisesti. George H.W. Bushille syvä respekti. Bush kävi vielä erittäin menestyksekkään Irakin sodan, kun Irak oli miehittänyt Kuwaitin, mutta ei varovaisuussyistä edennyt Bagdadiin. Hän pelkäsi ihan helvetillistä dominoefektiä, varmaan.


Bill Clintonista ei ikinä olisi tullut presidenttiä, jos kaksipuoluejärjestelmään ei olisi tullut sekaantuja. Hän oli miljardööri Ross Perot, joka oli pelissä mukana loppuun saakka ja sikarikkaana liikemiehenä (silloin vielä yksinkertainen miljardööri oli sikarikas) vei ääniä Bushilta. Äänet jakautuivat Clinton 43%, Bush 37.5% ja Perot 18.9%. Clinton sai 370 valitsijamiestä eli prossat olivat silloin 46-vuotiaan Clintonin puolella. Ai niin. Billin puoliso Hillary tuli Valkoiseen Taloon samaan aikaan. Hänestä kuullaan vielä.

Journal of Psychiatric Orgone Therapy | Tag Archive | bill ...

Reaganin jälkeinen kristillinen herännäisyysuuskonservatismi nousi Clintonin aikana. Tässä oli näkyvimpänä arkkitehtina republikaanien hallitseman edustajainhuoneen puheenjohtaja Newt Gingrich, joka veti puolueiden välisen vastakkainasettelun siihenastiseen tappiinsa. Tämä johti valtakunnanoikeuteen, jossa Clinton vapautettiin demokraattiäänin syytteistä seksisuhteesta Monica Lewinskyn kanssa. Kuka voisi unohtaa Clintonin seikkailut Lewinskyn ja sikarin kanssa? ”I did not have sex with that woman, Miss Lewinsky”. Että sikariseksiä. Siveyden sipuli Newt Gingrich muuten kärähti avioliiton ulkopuolisesta seksistä, jota hän harrasti samaan aikaan, kun syytti Clintonia avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Hän erosi, mutta tekee nyt miljoonia äärikonservatiisena radiojuontajana. Ei kuitenkaan niin paljon rahaa, kuin viimeisten parinkymmenen vuoden näkyvin änkyräkonservatiiviradiohahmo Rush Limbaugh. Hänen täydellisen suvaitsemattomat kannat ihan kaikkeen vähänkin liberaaliin viittaavaan ovat tehneet hänestä neoconien tähden. Hän sairastaa parantumatonta syöpää ja Trump (oletteko kuulleet hänestä?) palkitsi hänet Presidential Medal of Freedom-mitalilla. Samoin kuin Barack Obama palkitsi varapresidenttinsä Joe Bidenin virkakautensa lopulla. Tästä voi vetää johtopäätöksen palkitsijoiden omasta luonteesta. Clintonin toisella kaudella hänen hallintonsa (mukana näkyvästi Harri Holkeri) välitti Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen ja pommitti Serbiaa, että se lopetti Kosovon poskettoman kurmoottamisen. Ai niin, Al Gore oli Clintonin varapresidentti, josta päästään vuoden 2000 vaaleihin. Clintonin toisessa vaalikampanjassa oli vastassa 73-vuotias Bob Dole, joka toimi, tosin haastattelun kautta, juuri keksityn Viagra-lääkkeen edistäjänä. No, Dole ei pärjännyt ja jäi eläkkeelle.


2000 vaaleissa olivat siis vastakkain Al Gore ja George Bush tyhmempi. Me kaikki silloin 37-vuotiaat muistamme Floridan ääntenlaskun kestämisen, joka jatkui 35 vuorokautta, kunnes USA korkein oikeus keskeytti laskennan äänin 5-4 (viis repparia, neljä demokraattia) ja Bushista tuli presidentti. Hänen aikanaan tapahtui 9/11. Kuulin radiosta meidän aikaa neljältä iltapäivällä, että lentokone oli törmännyt WTC-torniin. No, ei siinä mitään, törmäsihän jo 2. maailmansodan aikana iso pommikone Empire State Buildingiin, mietin silloin. Kun ehkä puolen tunnin kuluttua tuli tieto toisesta konetörmäyksestä, niin tiesin heti: Osama bin Laden. Sitten lokakuussa hyökättiin Afganistaniin, joka oli mielestäni oikeutettu. Sitten katse käääntyi Irakiin, joka ei ollut oikeutettu hyökkäys. Saddam Hussein oli ihmishirviö, mutta laillinen syy sotaan puuttui. 2003 Bushin kokoama/pakottama Coalition of the Willing hyökkäsi Irakiin ja Saddam Husseinin korttitalo romahti. Jenkit ryssivät miehityksen jälkihoidon täysin, joka poiki vuosia myöhemmin myös ISIS-hirviön. Bushin kahdesta kaudesta ja hänen jälkimaineestaan kertoo ehkä se, että ura kallispalkkaisena luennoitsijana ei ole ollut yhtä hyvä kuin vaikka Clintonilla, siis Billillä. Yksi kestävimpiä Bushin perinnön osia on se, että hän kielsi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassa olon. Moni amerikkalainen on edelleen sitä mieltä.

Could voting system failure in CA affect November ... 

 

Kuulin Barack Obamasta ensimmäisen kerran 2004, kun hän oli pitänyt demokraattien puoluekokouksessa puheen, joka ylitti uutiskynnyksen ainakin minulla. Kenialaisen isän ja valkoisen amerikkaisen naisen poika syntyi 1961 Hawaijilla. Hitto, jätkähän on melkein minun ikäinen!, ajattelin silloin. Obama voitti demokraattien esivaalissa Hillary Clintonin, minulle olisivat käyneet molemmat. Hänessä oli ja on varmaan paljon samaa kuin JFK:ssä: niin monen ihmisen unelmat ja toiveet paremmasta kaikesta. Obaman vastaehdokas oli suuresti kunnioittamani John McCain, oikeasti humaani johtava republikaanipoliitikko. Toivottavasti ei viimeinen. Kuka kertoisi Marco Rubiolle toiveeni tästä? Hänessä voisi olla ainesta yhdistää republikaaninen puolue inhimillisten arvojen taakse. Obama ei ollut kuitenkaan niin hyvä presidentti, kuin hänen maineensa edelleen on, mutta hyvä kuitenkin. Hän ja, kuinkas ollakaan, varapresidentti Joe Biden, hoitivat finanssikriisin jytkeessä Jenkkien talouden kovilla otteilla parempaan kuntoon. Ja työllisyys nousi kohti vuotta 2016 eli Obaman kauden loppua. Mitt Romney, keskitien republikaani, oli Obaman vastaehdokas 2012 vaaleissa, Obama voitti selkeästi, Romney tunnusti reilusti ja nopeasti häviönsä.

Barack Obama - U.S. Presidency, Education & Family - Biography 

 

Donald Trumpin poliittinen tähti nousi, kun hän perusteettomasti väitti, että Obama ei ole oikeasti USA:n kansalainen, ns. birtherismiväite. Paskaahan se oli, niin kuin hänen ainoan presidenttikautensa yli 20000 muuta valhetta.

US calls for shower rules to be eased after Trump hair ...

Kun Donald Trump ilmoitti osallistuvansa republikaanien esivaaliin, harva tiesi, mihin se johtaisi. Ällistyttävät puheet meksikolaisista maahanmuuttajista raiskaajina, että hän rakennuttaa muurin Meksikon rajalle ja että Meksiko maksaa sen, eihän niitä kukaan uskonut. Mutta kun uskoi. Trump teki sen, mitä kukaan muu ei ollut tällä tasolla koskaan. Hän vei poliittisen puheen sellaisille tasoille, että ei mitään rajaa. Esivaalikampanjan aikana hän jonkin mutkan kautta ryhtyi puhumaan käsistään ja sormistaan. Oliko Texasin ihmehörhö Ted Cruz, joka oli sanonut, että Trumpilla on pienet kädet (näin korkealentoisia olivat kampanjapuheet...) Trump katsoi käsiään ja sanoi muistaakseni, että hänen kätensä ovat aika isot ja sormet pitkät ja antoi ymmärtää, että sormien pituus korreloi, no, ns. etuveitikan koon kanssa. Loppu on historiaa. Virkaanastujaispuhe oli aivan hirveää kultavaa, ei viitettäkään siitä, että hän haluaisi yhdistää kansakuntaa. Samaa tuubaa tulee vieläkin, vaikka vaalitappio on mahdollisia oikeusjuttuja lukuunottamatta varma. USA:sta kertoo paljon se, että Trump on kaikkien aikojen toiseksi eniten äänestetty presidenttiehdokas. Biden vain sai/saa yli neljä miljoonaa ääntä enemmän. Millaiseksi hänen kautensa muodostuu, jää nähtäväksi, mutta kansainvälinen yhteistyö saanee lisää tilaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti